Kuopion verotalo: Are Sensuksella energiansäästöjä ja kustannustehokkuutta läpi elinkaaren 

Senaatti-kiinteistöt vakuuttui kilpailutuksessa kustannustehokkaasta Are Sensus-matalaenergiajärjestelmästä. Innovatiivinen Sensus madaltaa kiinteistön hiilijalanjälkeä, parantaa energiataloutta ja sisäolosuhteita  –arvokiinteistön tyylistä tinkimättä.

Kuopion verotalo valmistui vuonna 1928 palo- ja poliisiasemaksi. Arvorakennusta peruskorjattiin ja laajennettiin kertaalleen vuosien varrella. 2000-luvulle tultaessa kiinteistö oli jälleen uudistuksen tarpeessa.

Kuopion verotalon omistaja Senaatti-kiinteistöt halusi varmistua siitä, että kulttuurihistoriallisen rakennuksen erityispiirteitä varjellaan huolella. Samalla se halusi vaalia kestävää kehitystä. Kilpailutus toteutettiin uudenlaisella tavalla niin, että siinä huomioitiin perinteisen talotekniikan lisäksi innovatiiviset vaihtoehdot. Tavoitteena oli löytää elinkaariedullinen ratkaisu ja totutusta poikkeava suunnittelu.

Senaatti-kiinteistöt valitsi kilpailutuksen pohjalta talotekniikaksi Are Sensus matalaenergiajärjestelmän. Tärkein arviointikriteeri oli kokonaiskustannukset 15 vuoden ajanjaksolla. Tähän kuuluivat niin järjestelmän investointi-, huolto- ja energiakustannukset kuin sen ylläpito viiden vuoden ajan. Vaakakupissa painoivat myös Sensuksen vaihtoehtoisia ratkaisuja matalampi energiankulutus ja hiilijalanjälki sekä hyvät sisäolosuhteet.

Varma, vaivaton ja ympäristöystävällinen

Sensus merkitsee energiasäästöjen lisäksi varmuutta ja vaivattomuutta. Kun ylläpito hoidetaan elinkaarimallin mukaan, kustannukset voidaan ennakoida ja budjetoida pitkälle tulevaisuuteen eikä matkan varrella ei tule yllätyksiä. Omistajalle on iso etu, että Are vastaa kiinteistön kunnossapidosta ja seuraa energiankulutusta sekä sisäolosuhteita säännöllisesti.

Kuopion verotalon energiankulutus on alhaisella tasolla, ja sisäolosuhteet mittausten perusteella erinomaiset.

- Haimme vihreitä arvoja ja energiatehokkuutta. Talotekniikan vaikutus kiinteistön hiilijalanjälkeen on merkittävä, mikä on muistettava sekä rakentamisessa että ylläpidossa. Are on tehnyt erinomaista työtä ja seurannut sisäolosuhteita aktiivisesti. Saavutimme tavoitteemme varsin hyvin, sanoo Timo Arsiola Senaatti-kiinteistöstä.

Are saa hyvän arvosanan myös verohallinnolta. Kuopion verotalon katon alle yhdistettiin monta eri yksikköä, mikä asetti haasteen uusille toimitiloille.

- Halusimme monikäyttöiset ja tehokkaat tilat, jonne rakentaa vetovoimainen osaamiskeskuksemme. Työympäristö on miellyttävä ja valoisa, ja Are on tarttunut kiinteistön hoidossa palautteeseemme ripeästi. Olemme olleet tyytyväisiä, sanoo verojohtaja Seija Lampinen Pohjois-Savon verotoimistosta.

Talotekniikkaa arvorakennuksen ja ympäristön ehdoilla

Are Sensus yhdistää lämmityksen, jäähdytyksen, ilmanvaihdon ja valaistuksen. Sisätiloihin asennetut, huomaamattomat kattopaneelit lämmittävät ja jäähdyttävät tilat miellyttävästi ja vedottomasti. Sensus hyödyntää tehokkaasti ilmais- ja matalaenergiaa, mikä säästää noin viidenneksen energiaa perinteisiin järjestelmiin verrattuna. Kiinteistön hiilijalanjälkeen pystytään vaikuttamaan koko sen elinkaaren ajan. Energiankulutusta voidaan aktiivisesti seurata, mitata ja ohjata.

Sensus istuu arvokiinteistöön eikä tekniikka riitele rakennuksen tunnelman kanssa. Kun talotekniikka sijaitsee katossa, säilyvät huonetilat avarina ja helposti muunneltavina. Käyttäjät voivat itse säädellä sisäolosuhteita.