Vuonna 1913, helmikuun 19. päivänä liikemies Alfred Onninen perusti Turkuun putkiasennusliikkeen, toiminimi A. Onnisen. Toiminnan painopiste siirrettiin vuonna 1927 Helsinkiin, ja sen yhteydessä perustettiin Vesijohtoliike Onninen.
1920-luvulla käynnistetty tukkukauppa oli vuodesta 1930 alkaen suurempaa kuin urakointi. Sotien jälkeen ryhdyttiin rakentamaan valtakunnallista toimipaikkaverkkoa. Kunnallistekniikka tuli mukaan liiketoimintaan 1950-luvulla ja seuraavalla vuosikymmenellä ilmastointi. 1970-luvulla käynnistyivät sähköalan liiketoiminta, teollisuuden toimitukset ja projektivienti. Kansainvälistyminen alkoi.
Are-nimellä on vahvat juuret. Vuonna 1924 Keski-Suomen Sähköliike – myöhemmin Are Oy – aloitti toimintansa Jyväskylässä. Sähkökaupasta ja -urakoinnista Are Oy kasvoi menestyväksi monialayritykseksi kotimaassa. Ulkomaan sähköurakointi käynnistyi vuonna 1969. Yhtiön liiketoiminta laajeni ja vienti Neuvostoliittoon ja Lähi-itään kasvoi voimakkaasti 1980-luvulle asti.
1990-luvun puolivälissä toteutettiin merkittäviä yritysjärjestelyjä, jolloin omistussuhteet muuttuivat ja Are siirtyi osaksi uutta Onvest-konsernia. Onvestin tytäryhtiöistä Onninen Oy keskittyi tukkukauppaan ja Are Oy urakointiin. Onvest-yhtiön toimitusjohtaja, vuorineuvos Maarit Toivanen-Koivisto tuli Aren hallituksen puheenjohtajaksi vuonna 2009.
Are on jatkanut toimintansa kehittämistä 2000-luvulla. Talotekniikan urakoinnista Are on laajentanut sekä kiinteistöpalveluihin että korjausrakentamiseen. Kansainvälisessä toiminnassa on siirrytty projektiviennistä paikalliseen toimintaan tytäryhtiö ZAO Aren kautta. Are on jokaisella toimialallaan yksi suurimmista yrityksistä Suomessa.
Vuonna 2013 Are juhlii Alfred Onnisen putkiasennusliikkeestä aloittaneen perheyrityksen toiminnan sataa ensimmäistä vuotta yhdessä koko Onvest-konsernin kanssa.