Россия
In English

Energiatehokkuus on hankintakysymys

Rakennusten energiatehokkuusdirektiivi EPBD on ollut viime vuosina esillä paljon. Euroopan unionin vaatimus nollaenergiarakentamisesta asettaa erityisesti julkisen sektorin suurennuslasin alle. Vaikka julkisten rakennusten osuus Suomen kiinteistömassasta on vain noin 10%, on valtion, kuntien ja kaupunkien sitoutuminen tavoitteisiin kriittisen tärkeää. Kiinteistöjen vihreämpää tulevaisuutta tavoiteltaessa, on julkisen sektorin vastuulla toimia esimerkkinä muille kiinteistöjen omistajille. 

Energiasäästötavoitteiden saavuttaminen edellyttää nykyisten hankintamenettelyjen haastamista sekä uudis- että korjausrakentamisen osalta. Ympäristön ja käyttäjät huomioivaa, energiatehokasta rakentamista ei saavuteta kilpailuttamalla pelkästään hinnan perusteella, vaan keskiöön tulisi nostaa hankkeelle asetettavat tavoitteet. Tähän tähtää myös Työ- ja elinkeinoministeriön laatima ohjeistus julkisten hankintojen energiatehokkuudesta, joka painottaa suunnittelun merkitystä ja kiinteistön elinkaarenaikaisen energiankulutuksen hallintaa.

 

Energiatehokkuuslaskenta tukemaan julkista rakentamista

Talotekniikan merkitys rakennuksen elinkaarenaikaisen energiankulutuksen hallinnassa on merkittävä. Tämän voi helposti osoittaa puolueettoman energialaskennan avulla, jossa simu-loidaan rakennuksen ja siihen tarjolla olevien talotekniikkajärjestelmien toimintaa koko elinkaaren ajalta. Taloteknisten järjestelmien energiatehokkuusvertailu tulisi aina suorittaa jo hanke- tai viimeistään luonnossuunnittelu vaiheessa. Näin järjestelmävalinnan pohjalta voitaisiin ohjata suunnittelua parhaan lopputuloksen varmistamiseksi. 

Miksi vertailulaskelmia ei kuitenkaan yleensä tehdä riittävän kattavasti tai ne eivät ohjaa hankintaa? Epäilen, että syy on hyvin yksinkertainen: on helppoa ja riskitöntä tehdä, kuten ennenkin on tehty. Hankintaprosessi on vakiintunut vuosien saatossa formaattiin, jonka muuttaminen vaatii panostusta. Kilpailutusten rakentaminen tavalla, jossa kustannusten ohella huomioitaisiin sekä olosuhteille että energiankulutukselle asetetut tavoitteet, edellyttäisi hankintaorganisaatioilta prosessien aktiivista muuttamista, johon harvoin on riittävää aikaa ja resursseja.

 

Älykäs talotekniikka takaa energiatehokkuuden

Are Sensus on talotekniikkajärjestelmä, jonka olemme kehittäneet yhdessä VTT:n ja kolmen korkeakoulun kanssa. Järjestelmän ostoenergian kulutus on tutkitusti perinteistä järjestelmää lähes 30% matalampi ja hyödyt on pystytty osoittamaan toteen jo lähes 40 toimisto-, hotelli- ja koulukiinteistössä. Julkiselta puolelta yksi merkittävimmistä referensseistämme on Kuopion verotalo, jonka toteutukseen pääset tutustumaan tästä linkistä

Älykäs talotekniikkajärjestelmämme madaltaa merkittävästi kiinteistön hiilijalanjälkeä, nostaa kiinteistön arvoa ja takaa hyvät olosuhteet sen käyttäjille. Talotekninen ratkaisu julkisille rakennuksille asetettujen energiatavoitteiden saavuttamiseksi on siis olemassa. Toivon, että kuntien ja kaupunkien hankintayksiköt ottavat entistä aktiivisemmin tarkasteluun toteutettavan rakennuksen sisäolosuhteet, ympäristötekijät sekä elinkaaren aikaiset kustannukset. Näin saadaan Suomeen toteutettua aidosti vihreämpää ja viihtyisämpää kiinteistökantaa.

Kirjoittaja:
Timo Nurisalo

Kirjoittaja on Aren hankepäällikkö ja Sensus-järjestelmän asiantuntija.

Avainsanat:
Are Sensus
julkiset hankinnat
talotekniikkaurakointi
Jaa tämä: