Россия
Sverige
In English

KVR laadun ja kustannusten takeena

KVR-urakkana toteutettu Suomen Yliopistokiinteistöjen Jyväskylän Ruusupuisto

KVR on kirjainyhdistelmä, joka enenevässä määrin nousee esiin rakennusalalla. Mystiset kirjaimet merkitsevät kokonaisvastuurakentamista, ja se puolestaan tarkoittaa sopimusjärjestelyä, jossa urakoitsija huolehtii sekä kohteen suunnittelusta että urakkakokonaisuuden toteuttamisesta. Tilaajalle luovutetaan toisin sanoen urakoitsijan ja tämän kumppaneiden suunnittelema ja toteuttama kokonaisuus avaimet käteen -periaatteella. 

 

KVR-rakentaminen voi parhaimmillaan tuoda merkittäviä hyötyjä tilaajalle. Urakoitsijoilla on usein hyvä tietämys markkinoiden hintatasosta ja kustannustehokkaimmista toteutustavoista. Hankkeen kustannuksiin pystytäänkin vaikuttamaan laatutasosta tinkimättä, kun urakoitsija pääsee osallistumaan suunnitteluun heti hankkeen alkuvaiheessa. Lisäksi kokonaisuuden hallinta paranee ja erilaisten rajapintojen aiheuttamia ongelmia ei synny. Osaoptimointi ei aina johda kustannustehokkaimpaan kokonaisuuteen. 

 

Talotekniikka on monimutkainen kokonaisuus

Kun urakoitsija vastaa kokonaisuudesta, tilaajan on selkeää toimia. Pilkotuissa talotekniikkaurakoissa kokonaisuus usein hämärtyy ja mahdollisten ongelmien ratkaisu on hankalaa. Vaikka järjestelmän yksittäiset osat toimisivatkin oikein, ei se takaa kokonaisuuden toimivuutta. Talotekniikka on monimutkainen kokonaisuus, jossa kaikki osat vaikuttavat toisiinsa muodostaen yhden kokonaisuuden.

 

Luonnollisesti KVR-urakointikaan ei ole vastaus kaikkiin rakennusalan haasteisiin. KVR-urakka ei sovellu luontevasti kohteisiin, joissa on paljon epävarmuustekijöitä ja vaikea määritellä järjestelmäkustannuksia ilman tarkkaa suunnitelmaa. Tällaisia voivat olla vaativat saneeraushankkeet, joissa kustannukset helposti karkaavat liian suuriksi tai urakoitsija joutuu esittämään ehtoja sopimukseen, jolloin hankkeen lopullista kustannustasoa ei saada määritettyä riittävällä tasolla.

 

Sopimus on hyvä laatia riittävän selkeäksi, jotta molemmat osapuolet ymmärtävät hankkeen laajuuden, laatutason ja kustannukset oikealla tavalla. Suunnittelusopimuksen laadinnassa on tärkeää varmistua suunnittelijan ammattitaidosta ja resursseista projektin toteuttamiseen. KVR-hankkeissa suunnittelija on urakoitsijan tärkein kumppani. Erityisesti saneeraushankkeissa tämä korostuu.

 

Projektinhoidon ja asentajien on tunnettava sopimus

Talotekniikkaurakoitsijan puolestaan on huolehdittava, että projektinhoito ja asennusryhmä perehdytetään sopimukseen ja sen erityispiirteisiin. KVR-hankkeessa lisä- ja muutostyöt muodostuvat järjestelmien tai laajuuden muutoksesta. Tämä poikkeaa valmiiksi suunnitellusta kohteesta siten, että kaikki suunnitelmamuutokset eivät ole lisä- ja muutostyötä. Siksi meidän talotekniikkaurakoitsijana onkin pistettävä parhaat projektipäälliköt, suunnittelijat ja asentajat KVR-kohteisiin. 

 

Neuvottelutaitoja ei voi liikaa korostaa KVR-urakoinnista puhuttaessa. Kun tilaajan ja urakoitsijan välinen puheyhteys säilyy hyvänä, niin kustannusten seuranta, hankkeen eteneminen sekä lisä- ja muutostöistä sopiminen tapahtuvat sujuvasti.

 

Projektin luovutusvaihe on olennainen osa projektia. KVR-hankkeissa urakoitsijalla on suurempi vastuu suorittaa toimintakokeet, lopputarkastukset ja yhteiskoekäytöt oikea-aikaisesti ja laadukkaasti maaliin. Näin urakoitsijalla on myös paremmat mahdollisuudet vaikuttaa käyttöönoton tehostettuun toteuttamiseen ja saavutetaan paras mahdollinen lopputulos tilaajalle ja urakoitsijalle.

 

Parhaassa tapauksessa KVR-urakoinnissa päästään virheettömiin luovutuksiin, kuten esimerkiksi Are Oy:n Suomen Yliopistokiinteistöt Oy:lle urakoimassa Jyväskylän Ruusupuisto -hankkeessa. Tilaaja ja urakoitsija ovat tyytyväisiä, kun hanke luovutetaan laadukkaana, toivotulla aikataululla ja kustannuksissa pysyen.

Kirjoittaja:
Timo Nurisalo

Kirjoittaja on hankepäällikkö, joka ottaa kokonaisvastuun myös sukellusparistaan.

Avainsanat:
kokonaisvastuu-urakointi
kokonaisvastuurakentaminen
kvr
talotekniikkaurakointi
Jaa tämä: