Uusi Hyvä Sisäilma -suositus sekä kuntien sisäilmaverkoston laatima julkisia palvelurakennuksia koskeva ilmanvaihdon yleisohje jakavat mielipiteitä ja moni on kovin huolissaan aiheesta. Ymmärrän huolen, sillä valtamedian uutisointi on ollut melko yksipuolista ja tarjonnut aiheesta hyvin kapean kuvan. Huolta on lisännyt se, että ilmanvaihdon käyttöön liittyy myös monia virheellisiä käsityksiä ja suoranaisia myyttejä, joihin liittyen ohjeen perustelumuistosta

Ilmanvaihdon käyttötavat – eli miten ilmanvaihtoa ja sen tehotasoja käytetään eri vuorokauden aikoina – ovat viimeaikoina askarruttaneet monia tahoja. Koulukuntia ja mielipiteitä löytyy monenlaisia, mutta harvemmin käyttötavan valinta on perustunut tutkittuun tai mitattuun tietoon. Asia on todennäköisesti johtunut siitä, että aiheesta on ollut yllättävän vähän kokonaisvaltaisia tutkimuksia, suosituksia tai ohjeistuksia.   Pyrin tässä kirjoituksessa tuomaan

Ilmanvaihdon tarkoitus on ylläpitää ja parantaa sisäilman laatua huoneen ilmaa vaihtamalla. Ilmanvaihtojärjestelmistä ja säädöistä löytyy usein omat puutteensa, jotka vaikuttavat sisäilmastoon, mutta entä jos kaiken on todettu olevan kunnossa, eikä koettuja olosuhteita kuitenkaan saada käyttäjiä miellyttäväksi? Syitä voi toki olla monia, mutta yksi iso apu on löytynyt keskittymällä ilmanjakoon ja sen tarkoituksenmukaiseen toimintaan.    Savukokeet

Alkanut vuosi on lähtölaukaus Terveiden tilojen vuosikymmenelle. Kyseessä on Valtioneuvoston tekemien selvitysten pohjalta julkaistu toimenpideohjelma kunnan kiinteistöihin, jonka tavoitteena on vuoteen 2028 mennessä saavuttaa konkreettisia tuloksia sisäilmasta kärsivien ihmisten auttamiseksi sekä tervehdyttää kuntien rakennuskanta pysyvästi.    On hienoa huomata, että tehdyissä selvityksissä nousee vahvasti esille mm. ennakoivan kiinteistönhoidon ja koulutuksen merkitys. Oman työni kautta olen