Uusi Hyvä Sisäilma -suositus sekä kuntien sisäilmaverkoston laatima julkisia palvelurakennuksia koskeva ilmanvaihdon yleisohje jakavat mielipiteitä ja moni on kovin huolissaan aiheesta. Ymmärrän huolen, sillä valtamedian uutisointi on ollut melko yksipuolista ja tarjonnut aiheesta hyvin kapean kuvan. Huolta on lisännyt se, että ilmanvaihdon käyttöön liittyy myös monia virheellisiä käsityksiä ja suoranaisia myyttejä, joihin liittyen ohjeen perustelumuistosta

Ilmanvaihdon käyttötavat – eli miten ilmanvaihtoa ja sen tehotasoja käytetään eri vuorokauden aikoina – ovat viimeaikoina askarruttaneet monia tahoja. Koulukuntia ja mielipiteitä löytyy monenlaisia, mutta harvemmin käyttötavan valinta on perustunut tutkittuun tai mitattuun tietoon. Asia on todennäköisesti johtunut siitä, että aiheesta on ollut yllättävän vähän kokonaisvaltaisia tutkimuksia, suosituksia tai ohjeistuksia.   Pyrin tässä kirjoituksessa tuomaan

Ilmanvaihdon tarkoitus on ylläpitää ja parantaa sisäilman laatua huoneen ilmaa vaihtamalla. Ilmanvaihtojärjestelmistä ja säädöistä löytyy usein omat puutteensa, jotka vaikuttavat sisäilmastoon, mutta entä jos kaiken on todettu olevan kunnossa, eikä koettuja olosuhteita kuitenkaan saada käyttäjiä miellyttäväksi? Syitä voi toki olla monia, mutta yksi iso apu on löytynyt keskittymällä ilmanjakoon ja sen tarkoituksenmukaiseen toimintaan.    Savukokeet

Vuosikaudet on Suomessa käyty valtakunnallisesti keskustelua sisäolosuhdeongelmista eri medioissa. Milloin on koulu homeessa ja milloin kodissa kasvaa sieniä sisällä. Työpaikoilla koetaan ilman tunkkaisuutta ja välillä työpisteessä vetää tai työntää. Olosuhdeongelmien vaikutukset ovat tutkitusti yksi suurimmista työn tuottavuutta laskevista tekijöistä. Työpaikoilla olosuhdeongelmat usein keskittyvät koettuun ympäristöön kosteusvaurio-ongelmien sijaan. Oltuani talotekniikka-alalla noin 20 vuotta, voin todeta että