Aren vuosikatsaus 2015 on julkaistu
Are Oy Lehdistötiedote 4.4.2016 klo 9.00
Are Oy:n vuoden 2015 vuosikatsaus on julkaistu verkkoversiona. Vuosikertomus on saatavilla myös pdf-muodossa Aren www-sivujen aineistopankista ja liitteenä.
”Are-konsernin käyttökate parani edelleen vuonna 2015. Liiketulosta kuitenkin heikensivät vuoden 2014 tekemämme suuren yrityskaupan kertaluontoiset kulut sekä liikearvopoistot. Keskityimme toimintojemme yhdistämiseen ja yhtenäisen yrityskulttuurin kehittämiseen. Olemme tehneet isoja ponnistuksia toimintamallien ja järjestelmien yhtenäistämiseksi, ja nyt voimme todeta, että yhdistyminen on onnistuneesti ohi. Samalla olemme huolehtineet asiakkaistamme ja olleet mukana merkittävissä projekteissa ympäri Suomea”, kertoo toimitusjohtaja Heikki Pesu vuosikatsauksessa.
Lisätietoja:
Heikki Pesu, toimitusjohtaja, puh. 040 300 5450, heikki.pesu@are.fi
Liitteet:
Are on Suomen suurin talotekniikkatalo. Koko elinkaaren kattavat talotekniikkaurakoinnin ja kiinteistön ylläpidon palvelut takaavat asiakkaidemme tilojen energiatehokkuuden ja miellyttävät sisäolosuhteet.
Panostamme erityisesti älykkääseen tekniseen ylläpitoon ja kehittämäämme Are Sensus -matalaenergiajärjestelmään. Yli 100-vuotias Are-konserni työllistää noin 2 900 henkilöä. Palvelemme asiakkaitamme 25 paikkakunnalla Suomessa ja lisäksi Venäjällä, Pietarissa. Lisätietoa: http://www.are.fi.