Россия
In English

Digitalosaatio eli digitalisaatio kiinteistöissä ja talotekniikassa

Are Oy            Lehdistötiedote           31.8.2016 klo 9.00

Entä jos kulunvalvontaan kertyvän datan, tulevien sääennusteiden tai läsnäolotunnistuksen mukaan voisi jo ennalta optimoida kiinteistön olosuhteita? Mitä jos tulevaisuudessa olisi mahdollista luopua kokonaan ennakoivista kausihuolloista ja siirtyä laitteiden tarpeenmukaiseen huoltoon?

 

Are lanseerasi eilen digitalosaation käsitteen, joka kuvastaa digitalisaatiota kiinteistöissä. Kiinteistöalan digivelka kasvaa kovaa vauhtia. Yhteistyössä alan toimijoiden ja asiantuntijaorganisaatioiden kanssa on takamatka mahdollista kuroa umpeen. Kiinteistöalan digitalisoitumisen murros tulee tapahtumaan ennemmin tai myöhemmin ja mullistamaan alan perusteitaan myöten.

 

Kehityshankkeita on käynnissä

 

Are on mukana mm. Aalto-yliopiston syyskuussa käynnistyneessä Internet of Buildings -tutkimushankkeessa, jonka yhtenä tavoitteena on selvittää, miten kiinteistöt voidaan parhaiten verkottaa systeemiksi etävalvomoiden, koneiden internetin tai palveluorganisaation kautta. 

 

”Tavoitteenamme on antaa oma panoksemme kiinteistöalan ja koko yhteiskunnan kannalta merkittävän asian kehittämiseen sekä löytää asiakkaillemme tulevaisuuden ratkaisuja kiinteistöjen resurssien käytön tehostamiseksi ja uusiutuvien luonnonvarojen käytön lisäämiseksi”, kertoo Aren teknologiajohtaja Juho Siitonen.

 

Käsi kädessä Internet of Buildings -hankkeen kanssa kulkee myös Älykäs valvomo -kehityshanke, jossa pyritään löytämään uusia ratkaisuja kiinteistöjen etävalvontaan ja ylläpidon ohjaamiseen.

 

Lisää tietoa digitalosaatiosta löytyy Juho Siitosen blogitekstistä ja Aren verkkosivuilta.

 

Tutustu myös Juho Siitosen esitykseen Älykäs ylläpito 2016 -tapahtumassa.

 

Lisätietoja:

Juho Siitonen, teknologiajohtaja, puh. 040 300 5418, juho.siitonen@are.fi 

 

Are on Suomen suurin talotekniikkatalo. Koko elinkaaren kattavat talotekniikkaurakoinnin ja kiinteistön ylläpidon palvelut takaavat asiakkaidemme tilojen energiatehokkuuden ja miellyttävät sisäolosuhteet. 

Panostamme erityisesti älykkääseen tekniseen ylläpitoon ja kehittämäämme Are Sensus -matalaenergiajärjestelmään. Yli 100-vuotias Are-konserni työllistää noin 2 900 henkilöä. Palvelemme asiakkaitamme 25 paikkakunnalla Suomessa ja lisäksi Venäjällä, Pietarissa. Lisätietoa: http://www.are.fi.

Jaa tämä: