Россия
Sverige
In English

YIT Rakennus ja Are rakentavat Soukan metroaseman

Länsimetron Matinkylä-Kivenlahti-osuuden Soukan aseman rakennusurakan on voittanut YIT Rakennus Oy:n ja Are Oy:n työyhteenliittymä. Urakan arvo on 50 miljoonaa euroa.

Urakassa rakennetaan Soukan metroasema, sen tekniset kuilut, kaksi sisäänkäyntiä sekä Soukanväylältä asemalle ulottuva huoltotunneli. Maanalaisten rakennettavien tilojen pinta-ala on noin 20 000 m2. Urakassa valetaan yhteensä lähes 11 000 m3 betonia. Aseman sisäänkäynnit sijoittuvat Soukantorille ja Yläkartanontielle.

– Olemme iloisia voidessamme osallistua Espoon kehittämiseen edelleen myös metron osalta. Soukan metroaseman rakentamisessa pystymme hyödyntämään kokemustamme aiemmin rakentamistamme neljästä länsimetron asemasta. Esimerkiksi Aalto-Yliopiston aseman rakentamisessa otimme käyttöön monia innovatiivisia, projektinhallintaa parantavia menetelmiä, sanoo Anne Piiparinen, YIT:n Infrarakentamisen Rakennustekniset työt – divisioonan johtaja.

Soukan aseman rakentaminen toteutetaan YIT:n ja Are:n työyhteenliittymänä. Are vastaa hankkeessa teknisten järjestelmien suunnittelun ohjauksesta, toteutuksesta ja projektin johtamisesta.

– Are oli länsimetron ensimmäisessä vaiheessa suurin talotekniikkatoimittaja, ja haluamme olla vahvasti mukana rakentamassa myös tätä toista vaihetta. Urakka on Aren ensimmäinen työyhteenliittymänä toteutettu urakka, joten on hienoa päästä toteuttamaan tätä yhdessä YIT:n kanssa, sanoo Aren toimitilarakentamisen johtaja Kai Nurho.

Kuluvan vuoden aikana länsimetron kakkosvaiheella siirrytään louhinnasta rakentamiseen. Asemaurakoiden hankinta etenee aikataulussa – neljän muun aseman hankintailmoitukset on julkaistu ja vuoden loppuun mennessä urakoitsijat on valittu Soukan lisäksi myös muille asemille. Ratalinjan urakoitsija valittiin aiemmin toukokuussa ja Sammalvuoren varikolla rakentaminen on jo käynnissä. Asemien lisäksi hankkeessa kilpailutetaan yhteensä 24 sivu-urakkaa.

– Yhteistyön sujuvuuteen ja tiedonkulkuun on panostettu kakkosvaiheen rakentamisessa.  Yhteistyön sujuvuutta tullaan myös toistuvasti mittaamaan jokaisessa urakassa, kertoo Länsimetro Oy:n toimitusjohtaja Ville Saksi.

Espoon kaupunki tarkisti 2012 laatimaansa kakkosvaiheen hankesuunnitelmaa maaliskuussa 2018. Koko hankkeen tarkennettu kustannusarvio on 1 159 miljoonaa euroa. Tavoitteena on, että seitsemän kilometrin osuus, viisi asemaa ja varikko luovutetaan operaattori HKL:n käyttöön vuoden 2023 aikana.

Lisätietoa:
TYL Soukka:
YIT Oyj, Infraprojektit-segmentin johtaja Harri Kailasalo, puh. 0400 401 538, harri.kailasalo@yit.fi
Are Oy, toimitilarakentamisen johtaja Kai Nurho, puh. 040 516 4233, kai.nurho@are.fi

Länsimetro Oy, toimitusjohtaja Ville Saksi, puh.  040 823 2086, ville.saksi@lansimetro.fi

Länsimetron tehtävänä on rakentaa metro Ruoholahdesta Kivenlahteen. Länsimetron Matinkylä–Kivenlahti-osuudelle rakentuu 7 km pitkä ratalinja ja 5 asemaa. Sammalvuoreen rakennetaan maanalainen metrovarikko. 2017 valmistui 14 kilometriä pitkä ratalinja Ruoholahdesta Matinkylään ja kahdeksan uutta asemaa. Länsimetro Oy omistaa osuuden asemat ja radan teknisine järjestelmineen. Osuus on luovutettu operaattorille lokakuussa 2017. www.lansimetro.fi, @metrorakentuu

Jaa tämä: