Energiatehokkuutta aurinkovoimalla

Aurinkosähköjärjestelmä on kannattava investointi

 

Euroopan unionin komissio julkaisi loppukesästä ehdotuksen siitä, kuinka paljon EU-jäsenmaiden tulisi leikata päästökaupan ulkopuolisten kasvihuonekaasujen päästöjään tulevan vuosikymmenen aikana. Suomen päästötavoitteeksi ehdotettiin 39 prosentin leikkauksia vuoteen 2030 mennessä. Asetettujen tavoitteiden täyttäminen merkitsee suuria muutoksia energiantuotantoon ja -kulutukseen myös kiinteistöalalla.

 

Suomessa ilmastoasioista puhuttaessa, puhutaan usein talkoohengestä ja siitä, kuinka kaikkien pitää kantaa kortensa kekoon yhteisen asian puolesta. Kyllä, olen samaa mieltä, mutta talkoohengestä puhuisin vain talonyhtiön saunaillassa. Kiinteistöalan osalta tavoitteet on mahdollista saavuttaa kannattavan liiketoiminnan avulla. Kunhan vain tietää mitä tekee.

 

Aurinkovoimala on kannattava investointi

Imagosyyt ja ekologisuus ovat osalle riittävä peruste asennuttaa kiinteistöönsä aurinkosähköjärjestelmä.  Paneelien hintojen laskun sekä uusien entistä tehokkaampien ja älykkäämpien ratkaisujen myötä, aurinkosähköstä on tullut kiinnostava asia myös taloudellisilla aspekteilla tarkasteltuna. Tästä kielii Suomen aurinkosähkökapasiteetin tuplaantuminen pelkästään vuoden 2015 aikana.

 

Me Arella otamme ympäristötavoitteet vakavasti energiatehokkuudesta tinkimättä. Yksi pääkonsepteistamme on aurinkosähköhanke, jossa asiantuntijoiden kartoituksen pohjalta kiinteistön energiatehokkuus optimoidaan aurinkosähköä hyödyntäen.

 

Aurinkosähköhanke huomioi kiinteistön säästöpotentiaalin

Olemme tehneet energiatehokkuushankkeiden parissa jo pitkään töitä, tarjoten asiakkaillemme parhaat kokonaisratkaisut, niin yksittäiseen kiinteistöön kuin suurempiinkin kokonaisuuksiin. Aurinkosähköhanke on luonteva jatkumo, joka nivoo saumattomasti yhteen kokemuksemme erilaisista hankkeista, vahvan teknisen osaamisemme ja koko kiinteistön elinkaaren kattavat palvelut. 

 

Uskon, että toteuttamalla kartoitus, asennus ja ylläpitovaiheet yhtenä pakettina, luodaan ehyt kokonaisuus joka palvelee kiinteistöä, sen omistajia ja käyttäjiä elinkaaren kaikissa vaiheissa. Kokonaisuus hajoaa välittömästi, jos jokin edellä mainituista palasista puuttuu.

 

Olemassa olevaan kiinteistöön ei kannata rakentaa aurinkosähköjärjestelmää pelkän nykyisen energiankulutuksen pohjalta, ilman taloteknistä kartoitusta, jossa vähintään nollainvestoinnit eli ilmaiset investoinnit selvitetään ja hoidetaan kuntoon.  Tällaisia ovat mm. asetusarvo- ja aikaohjelmamuutokset. Lisäksi kartoituksessa tulee selvittää muut energiatehokkuusinvestoinnit, joilla on suora vaikutus aurinkosähköjärjestelmän mitoitukseen.

 

Osassa hankkeita olemme saaneet vähennettyä kiinteistön sähkönkulutuksen jopa puoleen, tekemällä ensin edellä mainitut muutokset. Tällöin myös aurinkosähköjärjestelmän investointikustannukset tippuvat lähes samassa suhteessa alkuperäisiin kustannuksiin verrattuna. Takaisinmaksuaika Aren tarjoamalla aurinkosähköhankkeella saadaan mitoitettua jopa alle viiteen vuoteen, kun energiatehokkuuskartoituksessa huomioidaan koko talotekninen säästöpotentiaali.

 

Aren pääkonttoriin aurinkosähköjärjestelmä

Pääkonttorimme Vantaan Kaivokselassa on energiatehokas älytalo, jossa mm. lämmitys, valaistus ja ilmamäärät säätyvät käyttöasteen mukaan ja ilmaisenergiat hyödynnetään Are Sensus –matalaenergiajärjestelmän avulla. Aurinkosähköhankkeen näkökulmasta, on siis suurin osa kiinteistömme säästöpotentiaalista jo tunnistettu ja kiinteistö viritetty toimimaan sen mukaisesti. Puuttuva palanen eli aurinkovoimala asennetaan ja otetaan käyttöön tämän syksyn aikana. Suutarin lapsella on kengät ja mahdollisimman pieni hiilijalanjälki.

 

Kirjoittaja:
Juho Siitonen

Kirjoittaja on Aren teknologiajohtaja, joka saa energiaa uusien asioiden kehittelystä ja hyvin maustetusta ruoasta.

Avainsanat:
Aurinkosähkö
aurinkosähköhanke
aurinkosähköjärjestelmä
aurinkovoimala
ekotehokkuus
energiatehokkuus
energiatehokkuushanke
Jaa tämä: