Jarno Hacklin aloittaa Are-konsernin toimitusjohtajana myöhemmin tarkennettavana ajankohtana, kuitenkin viimeistään 3.3.2022.

Jarno Hacklin on nimitetty Aren toimitusjohtajaksi

Julkaistu 3.9.2021, klo 9.00

Jarno Hacklin on nimitetty Are-konsernin toimitusjohtajaksi. Hän aloittaa tehtävässään myöhemmin tarkennettavana ajankohtana, kuitenkin viimeistään 3.3.2022.

Jarno Hacklinilla on laaja ja kansainvälinen kokemus talotekniikka-alalta. Hän on toiminut Caverion Suomen toimitusjohtajana ja viimeisimmässä roolissaan vastannut Caverion konsernissa projektiliiketoiminnan kehittämisestä ja Ruotsin projektiliiketoiminnasta.

– Jarno Hacklinin kansainvälinen kokemus ja toimintaympäristön monipuolinen tuntemus tarjoavat hänelle erinomaiset lähtökohdat Aren liiketoiminnan johtamiseen ja strategian toteuttamiseen. Uskon, että hänen johdollaan pystymme edelleen kehittämään projekti- ja palveluliiketoimintaamme niin Suomessa kuin Ruotsissa. Strategiamme ytimessä on tarjota asiakkaillemme entistäkin parempia ja kattavampia palveluja kiinteistöjen elinkaaren kaikissa vaiheissa, hallituksen puheenjohtaja Timo Kohtamäki kertoo.

– ­Minulle on kunniatehtävä tulla johtamaan Area, jolla on pitkä ja menestyksekäs historia talotekniikka-alalla ja vakaa perheyrityksen arvopohja. Uskon, että oma kokemukseni Suomessa ja Ruotsissa auttaa myös vahvistamaan Aren kasvua ja kehittymistä pohjoismaisilla talotekniikkamarkkinoilla. Odotan innolla, että pääsen yhdessä Aren ammattilaisten ja asiakkaiden kanssa kehittämään Aren toimintaa ja koko toimialaa edelleen, sanoo Jarno Hacklin,

Lisätietoja:
Are Oy, hallituksen puheenjohtaja Timo Kohtamäki
Yhteydenotot Aren viestinnän kautta:
viestintäpäällikkö Maiju Nupponen, 040 300 5995, maiju.nupponen@are.fi 

Jaa tämä: