Россия
In English

Onvest jakautui kahdeksi yhtiöksi 30.4.2018

Perheyritys Onvestin omistajat päättivät syksyllä 2017 jakaa yhtiön toiminnan kahteen perustettavaan yhtiöön. Uusien yhtiöiden nimet ovat Conficap Oy ja Onvest Oy.  Jakautuminen toteutettiin 30.4.2018.

Maarit Toivasen ja hänen lastensa omistaman perustetun yhtiön nimi on Conficap Oy. Marja Toivasen ja Maria Toivanen-Warraksen omistaman perustetun yhtiön nimi on Onvest Oy. Jakautunut Onvest Oy purkautui järjestelyssä.

Conficapin omistukseen siirtyi Are Oy, sijoitusliiketoiminta, osa nykyisestä kiinteistöliike-toiminnasta sekä huomattavat likvidit varat. Yhtiön toimitusjohtajana toimii Timo Alamiekkaoja.

Onvest Oy:n omistukseen siirtyi valtaosa puretun Onvestin kiinteistöomistuksista, Feon Oy sekä merkittävä sijoitusvarallisuus. Yhtiön käynnistysvaiheen operatiivista toimintaa johtaa Hanna Ekdahl. Hän toimii jatkossa yhtiön kiinteistöliiketoiminnasta vastaavana johtajana.

Järjestelyn toteutumisen jälkeen Conficap ja Onvest jatkavat toimintaansa itsenäisinä ja toisistaan riippumattomina yrityksinä.

Uusien yhtiöiden juuret ovat yrittäjyydessä, jonka historia ulottuu yli sadan vuoden taakse. Näihin vuosiin on mahtunut lukuisia merkittäviä tapahtumia ja käännekohtia. Tärkeätä on aina ollut kyky uudistua. Järjestelyn myötä syntyi kaksi vahvaa yhtiötä, joiden vahva tase, merkittävät likvidit varat, sitoutuneet omistajat ja pitkäjänteinen strategia luovat puitteet menestyvän liiketoiminnan kehittämiselle.

 

Lisätietoa:

Timo Alamiekkaoja, toimitusjohtaja, Conficap Oy
sähköposti: timo.alamiekkaoja@conficap.com, puhelin 010 400 6440

Hanna Ekdahl, kiinteistöliiketoiminnasta vastaava johtaja, Onvest Oy
sähköposti: hanna.ekdahl@onvest.fi, puhelin 040 847 9373

Arja Talma, hallituksen puheenjohtaja, Onvest Oy
sähköposti: arja.talma@gmail.com, puhelin 050 669 40

 

Liite:
Conficap_lehdistotiedote_Onvest_jakautuminen

Jaa tämä: