Hyppää sisältöön
  • Uutiset
-

25 syyskuun 2024 8:30

ARE liputtaa kestävän kehityksen puolesta SDG Flag Day -liputuskampanjassa

Keskiviikkona 25. syyskuuta vietettävä liputuspäivä SDG Flag Day on nimensä mukaisesti YK:n kestävän kehityksen tavoitteiden (Sustainable Development Goals) vuosipäivä.

Liputuspäivänä tuhannet liput maailmanlaajuisesti nousevat salkoon merkiksi kestävän kehityksen tavoitteisiin sitoutumisesta. Myös ARE on mukana liputuskampanjassa ja nostaa YK:n kestävän kehityksen lipun salkoon Kaivokselan pääkonttorilla.

”Liputtamalla osoitamme ARE:n sitoutumisen kestävän kehityksen tavoitteisiin. Olemme tunnistaneet riippumattoman kolmannen osapuolen tekemän olennaisuusarvioinnin pohjalta yhtiömme painopisteiksi kuusi YK:n kestävän kehityksen tavoitetta. Ne näkyvät sekä strategiassamme että jokapäiväisessä arjessa tekemisissämme valinnoissa”, kertoo ARE:n viestintä- ja vastuullisuusjohtaja Maiju Nupponen.

ARE on toteuttanut useita konkreettisia toimia kestävän kehityksen edistämiseksi, joista kolme konkreettista esimerkkiä:

Ilmastotekoja: Olemme siirtyneet käyttämään uusiutuvaa dieseliä ajoneuvoissamme, mikä vähentää merkittävästi toiminnastamme aiheutuvia hiilidioksidipäästöjä.

Ihmisarvoista työtä: Panostamme jatkuvasti työturvallisuuden parantamiseen ja henkilöstömme hyvinvointiin.

Kestävät kaupungit ja yhteisöt: Tarjoamme asiakkaillemme energiatehokkaita taloteknisiä ratkaisuja, jotka vähentävät energiankulutusta ja kustannuksia.

”Vastuullisuus lähtee meistä jokaisesta arelaisesta sekä kumppaneistamme. Kannustamme henkilöstöämme tekemään vastuullisuushavaintoja ja raportoimaan niistä, jotta voimme jatkuvasti parantaa toimintaamme. Lisäksi palkitsemme vastuullisuushavainnoista”, Nupponen sanoo.

Tutustu konkreettisiin vastuullisuustekoihimme kestävän kehityksen raportistamme: Vuosikatsaus – ARE

Me ARE:lla liputamme kestävän kehityksen puolesta!