Hyppää sisältöön
Talotekniikkayritys Are haastaa turvallisuusviikolla työntekijänsä positiivisten turvallisuushavaintojen tekemiseen.
  • Uutiset
-

16 toukokuun 2022 5:32

Are on mukana Rakennusteollisuuden turvallisuusviikossa

Rakennusteollisuuden turvallisuusviikkoa vietetään 16.–20.5.2022. Talotekniikkayritys Are haastaa tällä viikolla työntekijänsä positiivisten turvallisuushavaintojen tekemiseen.

Tiesitkö, että Are palkitsee työntekijöitään ennakoivien turvallisuushavaintojen ilmoittamisesta? Are siirtyi palkitsemaan henkilöstöään työturvallisuushavaintojen määrästä ja riskien ennakoinnista vuonna 2018. Turvallisuushavaintoja voivat olla esimerkiksi teknisen suojauksen puute tai riskinotto työssä. Aiemmin Arella palkittiin tapaturmattomuudesta, mutta nykyisessä mallissa keskitytään tapaturmien ennakointiin ja sitä kautta tapaturmien vähenemiseen. Suomen noin 2 800 arelaista tekivät viime vuonna jo yli 16 200 turvallisuushavaintoa.

Turvallisuusviikolla Are haastaa kaikki työntekijänsä tekemään erityisesti positiivisia turvallisuushavaintoja. Näitä ovat sellaiset käytännöt, joista muut voivat ottaa esimerkkiä omaan työskentelyynsä ja joilla voidaan opettaa muitakin auttaa välttämään tapaturmia. Tällaisia esimerkkejä ovat esimerkiksi hyvin eristetyt työalueet, asianmukaisesti merkityt kynnykset tai lavalle kerätyt asennustarvikkeet, jotka eivät aiheuta kompastumisvaaraa.

Havaintoja voidaan tehdä myös hyvistä työturvallisuuskäytännöistä, kuten vaikkapa ergonomisesti hyvistä työmenetelmistä tai apuvälineistä.

”Positiivisiin havaintoihin voi kuulua yksinkertaisesti työmaan siisteyttä edistävät keinot ja hyvät käytännöt, joista kannattaa jakaa tietoa myös muille. Siisteys auttaa rakentamaan turvallista työpaikkaa, ja oikein säilytetyt rakennustarvikkeet auttavat säästämään hukkaa ja pienentämään rakentamisen hiilijalanjälkeä. Turvallisuushavaintojen raportointi sujuu arelaisilta nopeasti ja helposti puhelimella”, Aren turvallisuuspäällikkö Mikko Tiainen kertoo.