Hyppää sisältöön
Kuva: Suomenlinnan hoitokunnan kuva-arkisto / Arttu Kokkonen
  • Tiedotteet
-

25 huhtikuun 2017 7:01

Are toteuttaa Suomenlinnan tunnelin saneerauksen talotekniset työt

Are Oy ja YIT Rakennus Oy ovat tehneet sopimuksen Suomenlinnan tunnelin talotekniikan allianssiurakasta. 1,3 km pitkän tunnelin korjaustyöt ovat jo käynnistyneet ja hankkeen odotetaan valmistuvan tämän vuoden loppuun mennessä.

”Are osoitti jo heti alkuvaiheessa allianssikyvykkyyttä ja innostuneisuutta tulla hankkeeseen mukaan. On hienoa saada vahvasti sitoutunut kumppani hankkeeseen”, kertoo allianssin varaprojektipäällikkö Heikki Kuivaniemi Suomenlinnan hoitokunnasta.

”Arella on erittäin hyvät kokemukset aiemmista allianssihankkeista ja siksi olemme iloisia päästyämme mukaan Suomenlinnan tunnelin allianssiurakkaan. Saamme tästä myös arvokasta kokemusta huonokuntoisen tunnelin talotekniikan korjaustyöstä. Uskon, että allianssimallin ansiosta tämän hankkeen toteutus on ketterää ja kaikille osapuolille innostavaa”, kertoo aluejohtaja Kai Nurho Aresta.

Aren kokemuksen mukaan allianssimalli luo positiivista yhteistyötä ja vältetään tyypilliset työmaiden ongelmat. Kun kaikki osapuolet ovat sitoutuneet yhteiseen päämäärään, voidaan materiaalit hyväksyä joustavasti, resurssit käyttää tehokkaasti ja saavuttaa taloudellisia hyötyjä sekä tilaajalle että toteuttajille.

Suomenlinnan tunneli otettiin käyttöön vuonna 1981, ja se on päässyt huonoon kuntoon. Tunnelin vuotovedet ovat mm. aiheuttaneet korroosiota teknisille järjestelmille. Myös ilmastointi ja valaistus kaipaavat korjaamista. Korjaushankkeessa kalliota tiivistetään ja lujitetaan vuotovesien vähentämiseksi sekä turvallisuuden parantamiseksi. Tunnelin omaa toimintaa ylläpitävä talotekniikka uusitaan kokonaan. Lisäksi hankkeen yhteydessä keskitetään tunnelissa kulkevia kunnallistekniikan järjestelmiä.

Linkit:


Lisätietoja
:
Are Oy, Sami Häkkinen, puh. 040 300 5565, sami.hakkinen@are.fi
YIT Rakennus Oy, Petri Saarinen, puh. 0400 935 182, petri.j.saarinen@yit.fi