Hyppää sisältöön
  • Uutiset
-

12 maaliskuun 2021 8:06

Are YK:n Global Compactin jäseneksi

Are on sitoutunut kantamaan vastuuta kestävästä kehityksestä. Osana kestävän kehityksen edistämistä olemme liittyneet mukaan YK:n Global Compact -aloitteeseen, jossa yritykset sitoutuvat toimimaan YK:n kymmenen periaatteen mukaan.

Aren visiona on rakentaa ja ylläpitää kestävää yhteiskuntaa. Global Compact toimii yhtenä työkaluna ja oppaana tiellämme kohti vastuullista ja menestyvää liiketoimintaa.

Are haluaa olla luotettava kumppani ja yhteiskunnallinen toimija, joka täyttää vastuunsa niin taloudellisesti, sosiaalisesti kuin ympäristönkin osalta. Ennen kaikkea tavoitteenamme on kehittyä alamme edelläkävijäksi myös kestävän kehityksen saralla. Näin annamme jokaiselle arelaiselle jälleen yhden syyn lisää olla ylpeä työpaikastaan, kertoo lakiasiainjohtaja Heikki Tanner.

Global Compact on maailman laajin yritysvastuualoite, jonka YK:n entinen pääsihteeri Kofi Annan käynnisti vuonna 2000. Global Compact toimii noin 160 maassa ja mukana on yli 11 500 yritystä sekä noin 3 000 muuta organisaatiota. Global Compact -aloitteen allekirjoittaneet yritykset sitoutuvat vapaaehtoisesti edistämään liiketoiminnassaan suotuisia työoloja, kunnioittamaan ihmisoikeuksia, suojelemaan ympäristöä ja ehkäisemään lahjontaa.