- Uutiset
30 huhtikuun 2026 10:30
ARE:n pitkän linjan osaaja huolehtii, että hotelleissa arki rullaa
Hotellimaailma vie helposti mennessään. Näin toteaa talotekniikkayritys ARE:n palvelupäällikkönä työskentelevä Eetu Virolainen, jolle hotelliosaamista on kertynyt jo parilta vuosikymmeneltä. Tällä hetkellä Virolainen vastaa kahdeksan pääkaupunkiseudulla sijaitsevan hotellin arjen toimivuudesta yhdessä tiiminsä kanssa.
Lapsuutensa Eetu vietti teatterinäyttämöiden ja elokuvien kulisseissa. Verenperintönä tullut palo esiintymiseen ja näyttelemiseen ei kuitenkaan aikuisiällä vienyt Eetua mennessään, vaan hän päätyi töihin rakennusalalle. Siirtyminen kiinteistöalalle tapahtui sattumalta 2000-luvun alussa.
”Kaverini vinkkasi vapautuvasta paikasta pienemmässä kiinteistöhuoltoalan yrityksessä. Vaihdettuani uuteen työhön, huomasin alan tuntuvan kotoisalta. Humoristisesti sanottuna sain nopeasti todeta myös, että mökki, kuin mökki – perustekeminen ei muutu kiinteistökohteiden vaihtuessa. Kiinteistöissä sisältö merkitsee enemmän kuin julkisivu, eli ihmiset tekevät toimivat työkohteet, niissä hyvän yhteishengen ja vahvan yhdessä tekemisen meiningin”, Virolainen sanoo.
Seuraavien työvuosiensa aikana Eetu kartutti osaamistaan useissa kiinteistöpalvelualan tehtävissä ja eri yrityksissä. Nykyiseen tehtäväänsä ARE:lle hän siirtyi noin kuusi vuotta sitten.
”ARE:lle tullessani siirryin takaisin hotellimaailmaan, jossa olin aiemmassa yrityksessä ehtinyt työskennellä jo 14 vuoden ajan. Palvelupäällikön tehtävään minut houkuteltiin sillä, että työssä pääsen yhdistämään kiinteistöosaamisen ja hotellikohteiden vaatimukset. Tällä hetkellä vastuullani on kahdeksan hotellia, joista kanssani huolehtii 14 arelaisen tiimi.”
Eetu on vahvasti asiakaspalveluhenkinen ja kokee merkitykselliseksi sen, että saa olla avuksi hotellien arjen sujumisessa.
”Hotelliosaamisemme ARE:lla on todella vahvaa. Palvelupäällikkönä tehtäviini kuuluu varmistaa, että toimintatavat, palvelulupaukset ja arjen tekeminen ovat hotelleissani kunnossa. Tiimin kesken palaverit pidetään säännöllisesti ja huolehdimme, että kommunikointi tiimin ja asiakkaan kesken on kunnossa.”
Eetu työskentelee ARE:n toimipisteellä Kaisaniemessä, Helsingin keskustassa.
”Sijainti on loistava asiakaskohteisiimme nähden. Lyhyen kävelymatkan päässä sijaitsee useita hotellikohteitamme sekä esimerkiksi ARE:n ylläpitoon kuuluvia arvokiinteistöjä. Toimistolla meitä työskentelee päivittäin kymmenkunta toimihenkilöä ja lisäksi toimipisteellä piipahtaa päivittäin kiinteistönhoitajia ja asentajia. Porukassamme on hyvä yhteishenki.”
Lue lisää Eetun työurasta sekä muiden arelaisten uratarinoita osoitteessa are.fi/uratarinat.