
Keilaniemen tunneli, Espoo
ARE vastasi Espoon Keilaniemeen avatun, lähes puolen kilometrin mittaisen liikennetunnelin sähköurakoinnista.
460 metrinen tunneli
ARE huolehti tunnelin sähkötiloista, sähkönjakelusta sekä yleis- ja turvavalaistuksesta. Lisäksi kokonaisuuteen kuuluvat muun muassa LVI-laitteiden sähköistys sekä kaasusammutus-, äänievakuointi-, paloilmoitin- ja yleiskaapelointijärjestelmät. Hankkeen toteutti ARE:n toimitilarakentamisen sähköyksikkö Vantaalla.
Kohteesta nollavirheluovutus
”Näin suuressa projektissa erityisen tärkeää on aktiivinen aikataulun seuranta sekä muiden tekijöiden ja teknisten rajapintojen huomioiminen. Myös lisä- ja muutosprosessien hallinta niin talouden kuin toteutuksenkin näkökulmasta on ehto projektin onnistumiselle”, kertoo SRV projektipäällikkö Olli Sihvola.
Kohteen vaativuutta on lisännyt se, että tunnelin sähköjärjestelmät muistuttavat ominaisuuksiltaan teollisuusympäristöjen järjestelmiä. ARE, tilaaja SRV Infra sekä käyttäjän edustajat testasivat niiden toimintaa useita viikkoja kestäneissä järjestelmätodennuksissa sekä yhteiskoekäytöissä, joissa pieninkin laatuvirhe tai toiminnallinen virhe olisi ollut esteenä liikennekäyttöön avaamiselle.
Kohde luovutettiin toukokuussa nollavirheluovutuksena: kaikki valvojien ja viranomaisten kierroksillaan havaitsemat virheet ja puutteet oli korjattu tunnelin luovutukseen mennessä.
ARE:lla on jatkossakin merkittävä rooli tunnelin toiminnassa, teknisten järjestelmien käytettävyyden ja kunnossapidon osalta. Aiempia vastaavia ARE:n urakoimia hankkeita ovat muun muassa Tampereen rantatunneli ja Länsimetron ykkösvaihe, ratalinja.
FAKTAT hankkeesta:
ARE:n rooli: huolehti sähkötiloista, sähkönjakelusta sekä yleis- ja turvavalaistuksesta, lisäksi LVI-laitteiden sähköistys sekä kaasusammutus-, äänievakuointi-, paloilmoitin- ja yleiskaapelointijärjestelmät
Ajankohta: Kohde luovutettiin toukokuussa 2019 nollavirheluovutuksena
460
metrinen tunneli, jonka lävitse kulkee noin 35 000 ajoneuvoa vuorokaudessa.
Yhteiskumppanin kertomaa
”Näin suuressa projektissa erityisen tärkeää on aktiivinen aikataulun seuranta sekä muiden tekijöiden ja teknisten rajapintojen huomioiminen.”
projektipäällikkö Olli Sihvola, SRV
Muita palveluitamme
Muita referenssejä
Tutustu uutisiimme

Ota yhteyttä
Asiakaspalvelu
020 530 5700
asiakaspalvelukeskus@are.fi
Palvelemme arkisin klo 7.00-16.00. Muina aikoina, viikonloppuisin ja pyhäpäivinä puhelut ohjautuvat päivystykseen, jossa hoidetaan välitöntä toimintaa edellyttävät vikatilanteet.