Hyppää sisältöön

Hyrian Kruunu-kampus

ARE toteutti yhdessä Jatke Toimitilat Oy:n kanssa yhden Suomen teknisesti nykyaikaisimmista ja viihtyisimmistä oppilaitoksista Hyrialle.

Moderni oppimisympäristö

ARE oli mukana kampukselle loppuvuodesta 2022 valmistuneen uudisrakennuksen taloteknisenä kumppanina. Vastuulla oli bruttopinta-alaltaan 7 500 neliön suuruisen rakennuksen lämpö-, vesi-, ilmanvaihto-, sähkö- ja teletyöt.

Erityispiirteenä laadukkaat kuva-, ääni-, valaistusjärjestelmät

Kampuksen modernissa oppimisympäristössä on huomioitu esimerkiksi akustiikka ja nykyaikaiset oppimisteknologiaratkaisut. ARE toteutti verkot turvakuulutus-, äänentoisto- ja audiovisuaalisille järjestelmille. Lisäksi toteutukseen sisällytettiin viranomaisradioverkko (VIRVE) sekä paloturvallisuusjärjestelmä.

”Erityispiirteitä projektiin toivat opetustilojen erittäin laadukkaat kuva-, ääni-, valaistusjärjestelmät. Lisäksi haasteita tuottivat koronavuoden aiheuttamat elektroniikkatoimitusketjujen häiriöt sekä hankkeessa tapahtuneet henkilövaihdokset. Näistä aiheutui myös aikataulullisesti haastavia suunnitelmien muutostarpeita, mitkä nekin saatiin toteutettua onnistuneesti sovitussa aikataulussa. Projektin aikana käyttäjän laatu-, lisä- ja muutostyötarpeisiin vastattiin ennakoivalla, aktiivisella ja erinomaisella yhteistyöllä, jossa huomioitiin myös muutos- ja lisätyövaatimukset toimitusketjuineen”, kertoo ARE:n projektipäällikkö Mika Pelkonen.

”Kauppalankadun kampuksen valmistuminen oli erittäin odotettua. Tilojen käyttöönotto sujui moitteetta ja tilat ovat palvelleet henkilökuntaa ja opiskelijoita hienosti”, Hyrian toimitusjohtaja Pekka Vaittinen kertoo.

FAKTAT:

Hankkeen nimi: Hyrian Kruunu-kampus

Sijainti: Hyvinkää, Kauppalankatu 18

Rakennusurakoitsija: Jatke Toimitilat Oy

Kohteen koko: 7 500 m²

Roolimme hankkeessa:
ARE vastasi kohteen lämpö-, vesi-, ilmanvaihto-, sähkö- ja teletöistä.
Työllisti yli 30 arelaista.

Ajankohta: 2021–2022, 17 kk

Kuvat: Hyria

7 500 neliötä toimivia tiloja

”Tilojen käyttöönotto sujui moitteetta ja tilat ovat palvelleet henkilökuntaa ja opiskelijoita hienosti.”

Pekka Vaittinen, Hyrian toimitusjohtaja

Tutustu uutisiimme

Ota yhteyttä

Asiakaspalvelu

020 530 5700
asiakaspalvelukeskus@are.fi

Palvelemme arkisin klo 7.00-16.00. Muina aikoina, viikonloppuisin ja pyhäpäivinä puhelut ohjautuvat päivystykseen, jossa hoidetaan välitöntä toimintaa edellyttävät vikatilanteet.

Etsi paikallinen yhteyshenkilösi

Paikalliset yhteyshenkilöt palveluksessasi ympäri Suomen.

Pyydä yhteydenottoa

Täytä yhteydenottolomake.

Tilaa uutiskirjeemme

Pysy kuulolla ajankohtaisista uutisistamme!